skip to main content
SwedishNorwegianFinnishDanish

500 000 litraa voiteluaineita Hurtigrutenille

syyskuu 9, 2015

Univar uudisti hiljattain sopimuksensa merenkulkualalle tarkoitettujen voiteluaineiden toimittamisesta Hurtigrutenille. Univar toimittaa vuodessa 500 000 litraa voiteluaineita yhdelletoista Norjan rannikolla ja nyt myös Antarktiksella liikennöivälle alukselle.

Univar, joka on Shellin voiteluaineiden pääjakelija Pohjoismaissa, on toimittanut Shellin merenkulkualalle tarkoitettuja voiteluaineita Hurtigrutenille vuodesta 2011 lähtien, ja tämä sopimus on vastikään uusittu.

– On tärkeää, että Hurtigrutenin alukset pystyvät liikennöimään ongelmitta, mikä edellyttää laadukkaiden voiteluaineiden käyttöä. Toimitamme Hurtigrutenille vuodessa noin 500 000 litraa voiteluaineita, joista tärkein on Shell Gadinia AL40 -moottoriöljy, kertoo Børge Eivind Skagen Univarilta.

Hurtigruten AS on liikennöinyt laivareitillään jo vuodesta 1893, ja yhtiön kalustoon kuuluu tällä hetkellä 13 alusta. Yhtiö kuljettaa tavaraa, paikallisia asukkaita ja matkailijoita Norjan ainutlaatuisella rannikolla Bergenin ja Kirkenesin välillä sijaitsevaan 34 eri satamaan joka päivä ympäri vuoden. Bergenin ja Kirkenesin välinen etäisyys on 2 400 km, ja Hurtigrutenin aluksilla matka kestää viisi päivää. Hurtigrutenin tutkimusalus MS Fram tekee retkiä Antarktikselle, Huippuvuorille ja Grönlantiin. Syksyllä 2016 myös MS Midnatsol aloittaa liikenteen Antarktikselle.

Laivojen ongelmaton toiminta edellyttää hyviä voiteluaineita, ja Hurtigruten on tyytyväinen yhteistyöhön Univarin kanssa.

– Voiteluaineiden laadukkuus on meille äärimmäisen tärkeää, ja halusimme sen vuoksi jatkaa sopimustamme Univarin kanssa, Hurtgirutenin ostopäällikkö Erik Larsson kertoo.

Tiesitkö, että Hurtigruten tekee matkoja myös Antarktikselle? Katso hauska video: